Seuraavat tapahtumat
2.6.2022

Klo 18:00-21:00 Tango ja foksi
Kesäinen tanssi-ilta tunnelmallisen tangon ja iloisen foksin merkeissä! Illan aikana kerrataan pikaisesti peruskuviot ja varioidaan niitä vähän. Nautitaan hyvästä musiikista ja annetaan musiikin siivittää tanssia. Kurssin opettajana toimii Kirsi Tarvainen.
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
7.6.2022

Klo 18:00-21:00
Jussi Kaksosen intensiivinen ilta, jonka aikana sukelletaan suljetun otteen lajeihin. Tule poimimaan parhaat vinkit oman tanssin parantamiseen ja entistä kiehtovampiin tanssihetkiin. Kurssi sopii sinulle, joka tanssit jo tangoa ja hidasta valssia.
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
9.6.2022

Klo 18:00-19:30 Fusku
Klo 19:30-21:00 Humppa -perusteiden kertaus
-tuntien välillä pidetään pieni tauko
Jyrki Keisalan vauhdikas ilta fuskun ja humpan parissa! Fusku sopii sinulle, joka tanssit jo fuskua sujuvasti. Humppatunnilla kerrataan perusteet, mutta edetään aika vauhdikkaaseen tahtiin.
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
14.6.2022

Klo 18:00-19:30 Salsa
Klo 19:30-21:00 Bugg
-tuntien välillä pidetään pieni tauko
Räiskyvän iloinen ilta Bettina Karppisen parissa! Alkuillasta laitetaan salsa sujumaan ja loppuillasta pistetään bugg kesäkuntoon. Kurssi sopii sinulle, joka tanssit jo salsaa ja/tai buggia. Voit olla mukana koko illan tai vain toisen puoliskon.
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
16.6.2022

Klo 18:00-19:30 Lattareita lavoille
Klo 19:30-21:00 Hitaat
-tuntien välissä pidetään pieni tauko
Ari Vaskelaisen kurssit Männistöllä ovat aina olleet supersuosittuja, ja tällä kertaa päästään tanssimaan Arin seurassa lattareita ja hitaita. Arilla on kivoja, lavatansseihin sopivia kuvioita jlattareihin, ja herkullisen makoisa lähestymistapa hitaiden tanssimiseen. Tätä iltaa et halua missata!
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
21.6.2022

Klo 18:00-21:00
Kesäkauden alkupuolisko huipentuu Anniina Koivuniemen lattari-iltaan! Tämä upean taitava ja sympaattinen opettaja tuo meille aivan uusia oivalluksia rumba-boleroon ja cha cha:han, joten tätä iltaa ei todellakaan kannata jättää väliin! Kurssi sopii sinulle, joka tanssit jo rumbaa ja cha cha:ta.
Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan, joten voit tulla mukaan myös ilman omaa paria. Luonnollisesti voit tanssia koko illan myös oman parin kanssa.
Hinta:
15e/ koko ilta (3h) tai 60e/ 5-kerran sarjalippu
Maksutavat: tarkista maksutavat täältä.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule paikan päälle hyvissä ajoin ennen tunnin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja maksut ennen tuntia.
Kurssipaikka: Männistön tanssilava, Männistöntie, Kellokoski, Tuusula. Männistöntien varrella on iso parkkipaikka tien vasemmalla puolella.
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
Kesätaso (alkeisjatko-jatko)