Seuraavat tapahtumat

-
Takaisin kuukausinäkymään »

1.10.2025

Lavatanssin peruskurssi: salsa -Jyrki ja BettinaKeskiviikko  1.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

klo 18.45-21.00 

Hyväntuulinen lavatanssikurssi, jossa tanssioppien lisäksi tarjolla on iloisia kohtaamisia ja erinomaisen mukava ilmapiiri. Syksy koostuu kolmen viikon kokonaisuuksista, joista jokainen lähtee liikkeelle ihan perusteista. Opettajina kurssilla toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen.

Salsa

Tällä kurssijaksolla tanssitaan salsaa. Salsa on hyväntuulinen ja kepeä lattaritanssi, ja Jyrkin ja Bettinan iloisessa opissa opetellaan peruskuviot, joilla pärjää mainiosti lavoilla. Tule mukaan salsaamaan jo ensimmäisellä kurssikerralla, niin saadaan askeleet ojennukseen jo heti alkuun ja tanssi lähtee sujumaan mukavasti. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven katu 18, Kerava

Hinta: 18e/ilta tai 70e 5-kerran sarjalippu.
Sarjalippu käy kaikilla Taitokolmion kursseilla, paitsi tiistain kursseilla. Sarjalippu on voimassa niin kauan kuin käyttämättömiä kertoja on jäljellä. Lippu on henkilökohtainen.

Parinvaihto: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Luonnollisesti voit tanssia myös oman parin kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, että ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset.

2.10.2025

Rumba-bolero -Kirsi TarvainenTorstai  2.10.2025 - STEP-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää

Klo 18.30-21.00

Lämmintunnelmainen rumba-bolero-kurssi Kirsi Tarvaisen opissa. Vahvistetaan perusteita, hiotaan vienti-seuraamista ja täydennetään kuviorepertuaaria uusilla kuvioilla ja variaatioilla. 

Taso: jatko 1, eli pystyt tanssimaan rumba-boleroa, kun musiikki soi. Pysyt rytmissä ja osaat perusaskeleen lisäksi muutaman peruskuvion (avaukset, paikanvaihto/vasen käännös, kädenalikuvio. Ymmärrät vienti-seuraamisen perusideaa. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

6.10.2025

Bachata -Antti Törmänen Maanantai  6.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

Klo 18.30-21.00

Antti Törmäsen bachata-kurssi lähtee liikkeelle bachatan perusteista nopeasti edeten, mutta se on tarkoitettu pitkään tanssineille, jatkotason tanssijoille, jotka tanssivat jo sujuvasti muita lattareita. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

7.10.2025

Paritanssin ABC: lattarit -Ulpu JarvaTiistai  7.10.2025 - Tuusulan Urheilukeskus, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2, Tuusula

Klo 19.15 - 20.45

30.9.-4.11. Lattarit: lajina cha cha, mausteena rumba-bolero

30.9. alkaa uusi, viiden viikon kurssi, jonka aiheena on lattarit. Lajina on cha cha, ja mausteena käytetään rumba-boleroa. Tällä kurssilla opit lattareiden tärkeää tekniikkaa, vienti-seuraamista ja rytmiikkaa -ja tietysti cha cha:n peruskuvioita. 

Huom! Syyslomalla 14.10. ei kurssia

Mikä Paritanssin ABC?

Paritanssin ABC on uudenlainen, sporttisempi lavatanssin peruskurssi, jossa käydään parin kanssa tanssimista läpi monipuolisesti ja raikkaalla otteella. Opettajana koko syksyn toimii iloinen ja aurinkoinen Ulpu Jarva.
Kurssin sisältönä on:

  • Oman kehon tanssivalmiudet (tasapaino, kehonhallinta, ryhti, rytmi, liikkuminen)
  • Parin kanssa liikkuminen
  • Tanssilajien perusteet

    Kurssille tullessassi sinun ei tarvitse osata tanssia askeltakaan, mutta kurssi sopii hyvin myös perustaitojen vahvistamiseeen.

Syksyllä tarjolla kolme viiden viikon kurssia

 Valitse itseäsi kiinnostava kurssin tai käy kaikki kolme:

  • 26.8.-23.9. Rock'n'swing -lajina fusku, mausteena jive
  • 30.9.-4.11. Lattarit -lajina cha cha, mausteena rumba-bolero (14.10. syysloma)
  • 11.11.-9.12. Vakiotanssit -lajina tango, mausteena foksi

    Hinta: 50e/ kurssi (=5 viikon jakso)
    Kurssimaksu kattaa yhden 5 viikon kurssikokonaisuuden. Käyttämättä jättäneitä kertoja ei voi käyttää muilla kursseilla.
    Tämän kurssin hinnoittelu on erilainen kuin Taitokolmion muilla kursseilla, ja Taitokolmion sarjalippu ei käy näillä tunneilla. 


Kurssipaikka: Tuusulan urheilukeskus Urkka, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2. Kurssit pidetään ryhmäliikuntasalissa, 2. kerroksessa (kahvion ohi käytävää pitkin ja portaat ylös)

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan.

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, niin ehditään hoitaa kurssimaksut ja ilmoittautumiset ennen tunnin alkua.



Paritanssin_ABC_Taitokolmio.jpg

8.10.2025

Lavatanssin peruskurssi: salsa -Jyrki ja BettinaKeskiviikko  8.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

klo 18.45-21.00 

Hyväntuulinen lavatanssikurssi, jossa tanssioppien lisäksi tarjolla on iloisia kohtaamisia ja erinomaisen mukava ilmapiiri. Syksy koostuu kolmen viikon kokonaisuuksista, joista jokainen lähtee liikkeelle ihan perusteista. Opettajina kurssilla toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen.

Salsa

Tällä kurssijaksolla tanssitaan salsaa. Salsa on hyväntuulinen ja kepeä lattaritanssi, ja Jyrkin ja Bettinan iloisessa opissa opetellaan peruskuviot, joilla pärjää mainiosti lavoilla. Tule mukaan salsaamaan jo ensimmäisellä kurssikerralla, niin saadaan askeleet ojennukseen jo heti alkuun ja tanssi lähtee sujumaan mukavasti. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven katu 18, Kerava

Hinta: 18e/ilta tai 70e 5-kerran sarjalippu.
Sarjalippu käy kaikilla Taitokolmion kursseilla, paitsi tiistain kursseilla. Sarjalippu on voimassa niin kauan kuin käyttämättömiä kertoja on jäljellä. Lippu on henkilökohtainen.

Parinvaihto: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Luonnollisesti voit tanssia myös oman parin kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, että ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset.

9.10.2025

Rumba-bolero -Kirsi TarvainenTorstai  9.10.2025 - STEP-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää

Klo 18.30-21.00

Lämmintunnelmainen rumba-bolero-kurssi Kirsi Tarvaisen opissa. Vahvistetaan perusteita, hiotaan vienti-seuraamista ja täydennetään kuviorepertuaaria uusilla kuvioilla ja variaatioilla. 

Taso: jatko 1, eli pystyt tanssimaan rumba-boleroa, kun musiikki soi. Pysyt rytmissä ja osaat perusaskeleen lisäksi muutaman peruskuvion (avaukset, paikanvaihto/vasen käännös, kädenalikuvio. Ymmärrät vienti-seuraamisen perusideaa. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

13.10.2025

Syysloma -ei tuntiaMaanantai  13.10.2025 - Keskiviikko 15.10.2025

16.10.2025

Teematanssit 'fifty-sixty' -Minna Lasanen Nostalgia orkesteri Torstai  16.10.2025 - STEP-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Tanssit Klo 18-21
Ovet auki 17.00 -tervetuloa sovittamaan kenkiä ja vaatteita Tanssipuodin valikoimista

Nyt laitetaan kellohelmat heilumaan! 💃 Syksyn teematansseissa näkyy ja kuuluu vahvasti 50-60-luku. Luvassa siis lavatanssin kulta-aikojen rakastettuja klassikoita, tietenkin reippaampia hittejä unohtamatta.

Musiikista vastaa Minna Lasanen Nostalgia orkesteri, joten loistavaa musiikkia ja upeita tulkintoja on luvassa. 

Voit halutessasi pukeutua teeman mukaisesti -ihan oman mielen mukaan soveltaen 😊 Parhaat asut palkitaan illan aikana. Luonnollisesti olet tervetullut ihan tavallisissakin tanssivaatteissa. 

Mukana menossa myös Tanssipuoti, joten voit täydentää tanssivaate/kenkävarastoa mukavasti ennen tansseja. Ovet aukeavat jo 17.00.

Ilta on tuttuun tapaan täynnä tanssia ja mukavaa yhdessäoloa. Tämä ilta on tarkoitettu Taitokolmion ja yhteistyöseurojen jäsenille. 

Illan hinta 10e. Täydellä Taitokolmion sarjalipulla 5e. (Ainakin yhden leiman on oltava tältä syksyltä. Etu on henkilökohtainen. Vain 1 alennus/hlö.) 

Tarjolla on pientä suolaista ja makeaa syötävää sekä kahvia/teetä. 

Maksu paikan päällä. Ota jäsenkorttisi mukaan ja näytä se rahastajille heti tullessasi. 

Tansseihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. 

Tervetuloa mukaan! 

18.10.2025

Tanssileiri Stepillä: fusku ja bugg -Hanna TuominenLauantai  18.10.2025 - Sunnuntai 19.10.2025 - Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää

LA-SU 10.45-16.00

Tälle kurssille ilmoittaudutaan etukäteen Step-opiston sivuilla tästä linkistä.

Hanna Tuomisen koko viikonlopun tanssikurssi, jossa tanssitaan lavojen suosikkilajeja: fuskua ja buggia. Kurssi on tasoltaan alkeisjatko, eli osaat sekä fuskun että buggin perusteet. Fuskusta osaat ainakin muutaman peruskuvion ja buggissa hallitset oikean ja vasemman käännöksen omassa roolissasi.

Voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa -kurssilla toimii parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Muista kuitenkin ilmoittautua kurssille etukäteen tästä linkistä. 

Mukavan paritasapainon varmistamiseksi seuraajapaikkoja on rajatusti. Uusia avataan sitä mukaa, kun viejiä ilmoittautuu. Parin kanssa pääset aina ilmoittautumaan, joten paras tapa päästä kurssille on houkutella joku kurssikaveri ilmoituspariksi: kurssilla toimii parinvaihto, joten pari tarvitaan vain ilmoittautumiseen.

Aikataulu

Lauantai, fusku

klo 10.15–10.45 ilmoittautuminen G-rakennuksen (Lastu) aulassa
klo 10.45–12.15 tanssia
klo 12.15–13.15 lounas
klo 13.15–14.45 tanssia
klo 14.45–15.15 kahvi
klo 15.15–16.00 tanssia

Sunnuntai, bugg
klo 10.45–12.15 tanssia
klo 12.15–13.15 lounas 
klo 13.15–14:45 tanssia
klo 14.45–15.15 kahvi 
klo 15.15–16.00 tanssia

Paikka 

STEP-koulutus Järvenpää, Järvenpääntie 640, G-rakennus Lastu, Kaski-sali.
Pihalta löytyy runsaasti maksutonta paikoitustilaa sekä sähköautojen latauspisteet.

Hinta

Hinnat sisältävät kahden päivän opetuksen ja ohjelmassa mainitut ruokailut. Kurssille ei voi ilmoittautua vain yhdelle päivälle. 

75 € viikonlopun kurssimaksu yhdelle henkilölle ilman majoittumista.

140 € viikonlopun kurssimaksu parille (2 henkilöä, 70 €/hlö) ilman majoittumista. Kun ilmoittaudut samaan aikaan parin kanssa, joka tanssii eri roolissa (viejä/seuraaja) kuin sinä.

Mikäli haluat majoittua STEP-koulutuksella onnistuu se helposti pienellä lisämaksulla:
+ 20 € majoittuminen la-su jaetussa kahden hengen huoneessa (yhden hengen maksu)
+ 30 € majoittuminen la-su yhden hengen huoneessa.
Majoitukset eivät sisällä aterioita.

Kurssi ja majoitus maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä

5.10.2025

20.10.2025

Hidas lavafoksi -Jyrki KeisalaMaanantai  20.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

Klo 18.30-21.00

Jyrki Keisalan hitaan lavafoksin kurssi perusteet osaaville. Kurssilla kerrataan hitaan lavafoksin perusteet, mutta kurssi ei lähde alkeista, joten olet tanssinut lajia jo aikaisemmin. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

21.10.2025

Paritanssin ABC: lattarit -Ulpu JarvaTiistai  21.10.2025 - Tuusulan Urheilukeskus, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2, Tuusula

Klo 19.15 - 20.45
30.9.-4.11. Lattarit: lajina cha cha, mausteena rumba-bolero


30.9. alkaa uusi, viiden viikon kurssi, jonka aiheena on lattarit. Lajina on cha cha, ja mausteena käytetään rumba-boleroa. Tällä kurssilla opit lattareiden tärkeää tekniikkaa, vienti-seuraamista ja rytmiikkaa -ja tietysti cha cha:n peruskuvioita. 

Huom! Syyslomalla 14.10. ei kurssia

Mikä Paritanssin ABC?

Paritanssin ABC on uudenlainen, sporttisempi lavatanssin peruskurssi, jossa käydään parin kanssa tanssimista läpi monipuolisesti ja raikkaalla otteella. Opettajana koko syksyn toimii iloinen ja aurinkoinen Ulpu Jarva.
Kurssin sisältönä on:

  • Oman kehon tanssivalmiudet (tasapaino, kehonhallinta, ryhti, rytmi, liikkuminen)
  • Parin kanssa liikkuminen
  • Tanssilajien perusteet

    Kurssille tullessassi sinun ei tarvitse osata tanssia askeltakaan, mutta kurssi sopii hyvin myös perustaitojen vahvistamiseeen.

Syksyllä tarjolla kolme viiden viikon kurssia

 Valitse itseäsi kiinnostava kurssin tai käy kaikki kolme:

  • 26.8.-23.9. Rock'n'swing -lajina fusku, mausteena jive
  • 30.9.-4.11. Lattarit -lajina cha cha, mausteena rumba-bolero (14.10. syysloma)
  • 11.11.-9.12. Vakiotanssit -lajina tango, mausteena foksi

    Hinta: 50e/ kurssi (=5 viikon jakso)
    Kurssimaksu kattaa yhden 5 viikon kurssikokonaisuuden. Käyttämättä jättäneitä kertoja ei voi käyttää muilla kursseilla.
    Tämän kurssin hinnoittelu on erilainen kuin Taitokolmion muilla kursseilla, ja Taitokolmion sarjalippu ei käy näillä tunneilla. 


Kurssipaikka: Tuusulan urheilukeskus Urkka, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2. Kurssit pidetään ryhmäliikuntasalissa, 2. kerroksessa (kahvion ohi käytävää pitkin ja portaat ylös)

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan.

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, niin ehditään hoitaa kurssimaksut ja ilmoittautumiset ennen tunnin alkua.



Paritanssin_ABC_Taitokolmio.jpg

22.10.2025

Lavatanssin peruskurssi: perinnelajit -humppaKeskiviikko  22.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

klo 18.45-21.00 

Hyväntuulinen lavatanssikurssi, jossa tanssioppien lisäksi tarjolla on iloisia kohtaamisia ja erinomaisen mukava ilmapiiri. Syksy koostuu kolmen viikon kokonaisuuksista, joista jokainen lähtee liikkeelle ihan perusteista. Opettajina kurssilla toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen.

Perinnelajit: humppa

Kolmen viikon perinnelajien jaksossa käydään läpi humppa, kävely/kuviohumppa ja sottiisi. Joka tunti lähtee liikkeelle tanssilajin perusteista ja illan aikana käydään perusaskeleet ja muutama helppo peruskuvio. Näiden oppien avulla päästään jo kivasti tanssimaan näitä lajeja lavoilla. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven katu 18, Kerava

Hinta: 18e/ilta tai 70e 5-kerran sarjalippu.
Sarjalippu käy kaikilla Taitokolmion kursseilla, paitsi tiistain kursseilla. Sarjalippu on voimassa niin kauan kuin käyttämättömiä kertoja on jäljellä. Lippu on henkilökohtainen.

Parinvaihto: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Luonnollisesti voit tanssia myös oman parin kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, että ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset.

23.10.2025

Cha cha (jatko 1) - Antti TörmänenTorstai  23.10.2025 - Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää

Klo 18.30-21.00
Huom! 23.10. kurssi pidetään Stepillä, 30.10. Hyrylän Torpalla. 

Antti Törmäsen vauhdikas cha cha -kurssi kaikille cha cha:n perusteet osaaville. 

Taso: jatko 1, eli pystyt tanssimaan cha cha:ta, kun musiikki soi. Tunnet cha cha:n rytmin ja osaat perusaskeleen lisäksi muutaman peruskuvion (käden ali, avaukset, paikanvaihto/vasen käännös). Ymmärrät vienti-seuraamisen perusideaa. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

27.10.2025

Jive -Jenna Polvi Maanantai  27.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

Klo 18.30-21.00

Jenna Polven jive-kurssi lähtee liikkeelle perusteista, mutta on tarkoitettu jatkotason tanssijoille, jotka tanssivat jo muita rock'n'swing-lajeja taitavasti ja omaksuvat nopeasti uusia juttuja. Viet ja seuraat niin taitavasti, että mahdollistat tehokkaan treenin myös kurssikavereillesi. 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

28.10.2025

Paritanssin ABC: lattarit -Ulpu JarvaTiistai  28.10.2025 - Tuusulan Urheilukeskus, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2, Tuusula

Klo 19.15 - 20.45
30.9.-4.11. Lattarit: lajina cha cha, mausteena rumba-bolero


30.9. alkaa uusi, viiden viikon kurssi, jonka aiheena on lattarit. Lajina on cha cha, ja mausteena käytetään rumba-boleroa. Tällä kurssilla opit lattareiden tärkeää tekniikkaa, vienti-seuraamista ja rytmiikkaa -ja tietysti cha cha:n peruskuvioita. 

Huom! Syyslomalla 14.10. ei kurssia

Mikä Paritanssin ABC?

Paritanssin ABC on uudenlainen, sporttisempi lavatanssin peruskurssi, jossa käydään parin kanssa tanssimista läpi monipuolisesti ja raikkaalla otteella. Opettajana koko syksyn toimii iloinen ja aurinkoinen Ulpu Jarva.
Kurssin sisältönä on:

  • Oman kehon tanssivalmiudet (tasapaino, kehonhallinta, ryhti, rytmi, liikkuminen)
  • Parin kanssa liikkuminen
  • Tanssilajien perusteet

    Kurssille tullessassi sinun ei tarvitse osata tanssia askeltakaan, mutta kurssi sopii hyvin myös perustaitojen vahvistamiseeen.

Syksyllä tarjolla kolme viiden viikon kurssia

 Valitse itseäsi kiinnostava kurssin tai käy kaikki kolme:

  • 26.8.-23.9. Rock'n'swing -lajina fusku, mausteena jive
  • 30.9.-4.11. Lattarit -lajina cha cha, mausteena rumba-bolero (14.10. syysloma)
  • 11.11.-9.12. Vakiotanssit -lajina tango, mausteena foksi

    Hinta: 50e/ kurssi (=5 viikon jakso)
    Kurssimaksu kattaa yhden 5 viikon kurssikokonaisuuden. Käyttämättä jättäneitä kertoja ei voi käyttää muilla kursseilla.
    Tämän kurssin hinnoittelu on erilainen kuin Taitokolmion muilla kursseilla, ja Taitokolmion sarjalippu ei käy näillä tunneilla. 


Kurssipaikka: Tuusulan urheilukeskus Urkka, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2. Kurssit pidetään ryhmäliikuntasalissa, 2. kerroksessa (kahvion ohi käytävää pitkin ja portaat ylös)

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto, ja kaikki pääsevät tanssimaan.

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, niin ehditään hoitaa kurssimaksut ja ilmoittautumiset ennen tunnin alkua.



Paritanssin_ABC_Taitokolmio.jpg

29.10.2025

Lavatanssin peruskurssi: perinnelajit -kävely/kuviohumppaKeskiviikko  29.10.2025 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

klo 18.45-21.00 

Hyväntuulinen lavatanssikurssi, jossa tanssioppien lisäksi tarjolla on iloisia kohtaamisia ja erinomaisen mukava ilmapiiri. Syksy koostuu kolmen viikon kokonaisuuksista, joista jokainen lähtee liikkeelle ihan perusteista. Opettajina kurssilla toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen.

Perinnelajit: kävely/kuviohumppa

Kolmen viikon perinnelajien jaksossa käydään läpi humppa, kävely/kuviohumppa ja sottiisi. Joka tunti lähtee liikkeelle tanssilajin perusteista ja illan aikana käydään perusaskeleet ja muutama helppo peruskuvio. Näiden oppien avulla päästään jo kivasti tanssimaan näitä lajeja lavoilla. 

Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven katu 18, Kerava

Hinta: 18e/ilta tai 70e 5-kerran sarjalippu.
Sarjalippu käy kaikilla Taitokolmion kursseilla, paitsi tiistain kursseilla. Sarjalippu on voimassa niin kauan kuin käyttämättömiä kertoja on jäljellä. Lippu on henkilökohtainen.

Parinvaihto: Tule yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii vapaaehtoinen parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Luonnollisesti voit tanssia myös oman parin kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule ajoissa paikalle, että ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset.

30.10.2025

Kuubalainen cha cha Hyrylän Torpalla - Antti TörmänenTorstai  30.10.2025 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 18.30-21.00
Huom! Kurssi poikkeuksellisesti Hyrylän Torpalla, Koskelantie 4, Tuusula

Antti Törmäsen vauhdikas kuubalaisen cha cha:n kurssi kaikille cha cha:n perusteet osaaville.  Tällä kurssilla saat kukistuksen kuubalaisen cha cha:n maailmaan. Se eroaa tyyliltään ja kuviomateriaaliltaan meille tutusta cha cha:sta, ja tuo mukavan lisän ja vaihtelua omaan tanssiin. 

Taso: jatko 1, eli pystyt tanssimaan cha cha:ta, kun musiikki soi. Tunnet cha cha:n rytmin ja osaat perusaskeleen lisäksi muutaman peruskuvion (käden ali, avaukset, paikanvaihto/vasen käännös). 

Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa. 

Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan. 


Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä


Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Tapahtuma

Perusteet

Jatko 2

Jatko 1