Seuraavat tapahtumat
8.1.2025

Klo 18.30-21.00
Lavatanssin peruskurssi alkaa lattariteemalla. Kaksi ensimmäistä viikkoa harjoitellaan rumba-boleroa ja kolmannella viikolla opetellaan samoja kuvioita cha cha:han. Kurssi sopii vasta-alkajille ensimmäiseksi kurssiksi tai pidempään tanssineille perusteiden kertaamiseen. Jos kävit rumbakurssin jo viime syksynä, tule silti mukaan, sillä sisältö on erilainen kuin syksyn kurssilla.
Tule mukaan jo ensimmäisellä viikolla, niin pääset hyvin mukaan vauhtiin. Cha cha -ilta (22.1.) alkaa cha cha:n peursteista, mutta oletus on, että rumba-bolero on tuttua ja tammikuussa opetellut kuviot hallussa.
Kurssin opettajina toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen. Jyrki ja Bettina vuorottelevat opettajina ja ovat välillä molemmat mukana. Tämä opettajakombo tarjoilee rautaisen annoksen tanssiosaamista mukavan leppoisassa ilmapiirissä.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava. Auto kannattaa jättää Sompion koulun takanan olevalle parkkipaikalle tai tien varteen, sillä koulun pihan parkkipaikka on usein täynnä.
Kurssiaika: Klo 18:30-21:00
Kurssihinnat:
18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti
Alle 25-vuotiaat saavat 50% alennuksen kurssihinnoista
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat, Lavatanssiseura Chasee) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
9.1.2025

Klo 18.30-21.00
Slovarit/hitaat...miten tanssia näihin tunnelmallisiin kappaleisiin, kun mitän "oikeaa" askelta ei ole, vaan voi tanssia "ihan miten haluaa"? Mistä lähdetään liikkelle, kun kaikki on mahdollista? Slovareita tulee tanssi-illan aikana useita, joten näitä kysymyksiä on moni ehtinyt lavatansseissa pohtia.
Tällä kurssilla paneudutaan hitaiden tanssimiseen Jyrkin ja Kirsin opissa. Kun slovareissa kaikki on mahdollista ja mitään kaavoja ei ole, selkeä liikkuminen, miellyttävä vienti ja hyvä seuraaminen ovat kaikki kaikessa. Näihin teemoihin tutustutaan tällä kurssilla. Luvassa on siis makeaa fiilistelyä slovaritunnelmissa sekä erinomaisia eväitä oman tanssin selkeyttämiseen ihan kaikissa suljetun otteen lajeissa.
Kurssille tullessasi mitään tiettyä "hidasta" ei tarvitse osata, mutta on hyvä, jos sinulla on kokemusta tangon, foksin tai hitaan valssin tanssimisesta, sillä kurssin tasona on jatko 1.

Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
13.1.2025

Klo 18.15-20.45 Huomaa muuttunut aika!
Taso: Jatko 2
Kevään maanantaikurssit alkavat vauhdikkaasti fuskun kuvioiden merkeissä. Bettinan kuviopankki tarjoilee kivoimmat kuviot ja veikeimmät variaatiot, joissa riittää materiaalia pitkäksi aikaa.
Kurssi on tasoa "Jatko 2", joten tanssit fuskua jo erittäin sujuvasti. Takanasi on tanssikilometrejä usammalta vuodelta, ja vientisi/seuraamisesi on niin hyvällä mallilla, että mahdollistat tehokkaan treenin myös kurssikavereillesi. Viejänä hallitset vartalonkäyttöä niin, että saat uudet kuviot vietyä seuraajille miellyttävästi. Seuraajana osaat liikkua ja seurata niin hyvin, että viejien on mukava harjoitella uusia kuvoita kanssasi.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Kalevan koulu, Kalevankatu 66, Kerava
Kurssihinnat:18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti (alle 25v -50%)
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
15.1.2025

Klo 18.30-21.00
Lavatanssin peruskurssi alkaa lattariteemalla. Kaksi ensimmäistä viikkoa harjoitellaan rumba-boleroa ja kolmannella viikolla opetellaan samoja kuvioita cha cha:han. Kurssi sopii vasta-alkajille ensimmäiseksi kurssiksi tai pidempään tanssineille perusteiden kertaamiseen. Jos kävit rumbakurssin jo viime syksynä, tule silti mukaan, sillä sisältö on erilainen kuin syksyn kurssilla.
Tule mukaan jo ensimmäisellä viikolla, niin pääset hyvin mukaan vauhtiin. Cha cha -ilta (22.1.) alkaa cha cha:n peursteista, mutta oletus on, että rumba-bolero on tuttua ja tammikuussa opetellut kuviot hallussa.
Kurssin opettajina toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen. Jyrki ja Bettina vuorottelevat opettajina ja ovat välillä molemmat mukana. Tämä opettajakombo tarjoilee rautaisen annoksen tanssiosaamista mukavan leppoisassa ilmapiirissä.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava. Auto kannattaa jättää Sompion koulun takanan olevalle parkkipaikalle tai tien varteen, sillä koulun pihan parkkipaikka on usein täynnä.
Kurssiaika: Klo 18:30-21:00
Kurssihinnat:
18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti
Alle 25-vuotiaat saavat 50% alennuksen kurssihinnoista
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat, Lavatanssiseura Chasee) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
16.1.2025

Klo 18.30-21.00
Slovarit/hitaat...miten tanssia näihin tunnelmallisiin kappaleisiin, kun mitän "oikeaa" askelta ei ole, vaan voi tanssia "ihan miten haluaa"? Mistä lähdetään liikkelle, kun kaikki on mahdollista? Slovareita tulee tanssi-illan aikana useita, joten näitä kysymyksiä on moni ehtinyt lavatansseissa pohtia.
Tällä kurssilla paneudutaan hitaiden tanssimiseen Jyrkin ja Kirsin opissa. Kun slovareissa kaikki on mahdollista ja mitään kaavoja ei ole, selkeä liikkuminen, miellyttävä vienti ja hyvä seuraaminen ovat kaikki kaikessa. Näihin teemoihin tutustutaan tällä kurssilla. Luvassa on siis makeaa fiilistelyä slovaritunnelmissa sekä erinomaisia eväitä oman tanssin selkeyttämiseen ihan kaikissa suljetun otteen lajeissa.
Kurssille tullessasi mitään tiettyä "hidasta" ei tarvitse osata, mutta on hyvä, jos sinulla on kokemusta tangon, foksin tai hitaan valssin tanssimisesta, sillä kurssin tasona on jatko 1.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
20.1.2025

Klo 18.30-21.00
Taso: Jatko 2
Uusi kurssipaikka: Tuusulan Urheilukeskus Urkka, Tekova Areenan ryhmäliikuntasali, Kuntoilijantie 2.
Toni Lehto ihastuttaa opettajana rennolla tyylillään ja mukavalla tuntisisällöllään. Tällä kertaa päästään tutustumaan, millaisia leikittelyjä Toni tarjoillee foksiin. Foksi on tanssina todella monipuolinen ja hauska, kun vain päästetään kunnolla luovuus ja leikkisyys irti.
Kurssi on tasoa "Jatko 2", joten tanssit foksia jo varmasti ja sujuvasti. Et enää ole kiinni foksin hidas-hidas-nopea-nopea -rytmityksessä, vaan pystyt viemään ja seuraamaan rytmirikkoja vaivattomasti.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Tuusulan Urheilukeskus Urkka, Tekova Areenan ryhmäliikuntasali, Kuntoilijantie 2. Ryhmäliikuntasali löytyy 2. kerroksesta: kahvion/ruokalan ohi pitkää käytävää pitkin ja portaat ylös 2. kerrokseen.
Kartta Urheilukeskuksen alueesta ja pysäköintipaikoista löytyy täältä. Varaa ensimmäisillä kerroilla riittävästi aikaa parkkipaikan ja salin löytämiseksi.
Kurssihinnat:18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti (alle 25v -50%)
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
22.1.2025

Klo 18.30-21.00
Lavatanssin peruskurssi alkaa lattariteemalla. Kaksi ensimmäistä viikkoa harjoitellaan rumba-boleroa ja kolmannella viikolla opetellaan samoja kuvioita cha cha:han. Kurssi sopii vasta-alkajille ensimmäiseksi kurssiksi tai pidempään tanssineille perusteiden kertaamiseen. Jos kävit rumbakurssin jo viime syksynä, tule silti mukaan, sillä sisältö on erilainen kuin syksyn kurssilla.
Tule mukaan jo ensimmäisellä viikolla, niin pääset hyvin mukaan vauhtiin. Cha cha -ilta (22.1.) alkaa cha cha:n peursteista, mutta oletus on, että rumba-bolero on tuttua ja tammikuussa opetellut kuviot hallussa.
Kurssin opettajina toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen. Jyrki ja Bettina vuorottelevat opettajina ja ovat välillä molemmat mukana. Tämä opettajakombo tarjoilee rautaisen annoksen tanssiosaamista mukavan leppoisassa ilmapiirissä.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava. Auto kannattaa jättää Sompion koulun takanan olevalle parkkipaikalle tai tien varteen, sillä koulun pihan parkkipaikka on usein täynnä.
Kurssiaika: Klo 18:30-21:00
Kurssihinnat:
18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti
Alle 25-vuotiaat saavat 50% alennuksen kurssihinnoista
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat, Lavatanssiseura Chasee) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
23.1.2025

Klo 18.30-21.00
Timo Arstila on tanssinopettamisen ja valmentamisen konkari. Hän on valmentanut kisapareja, toiminut tanssinohjaajien kouluttajana ja viihtynyt itsekin kisaparketeilla. Rautaista tanssiosaamista on siis tarjolla koko Taitokolmion väelle, ja tämä tilaisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Tällä kertaa paneudumme Timon kanssa foksiin. Tältä kurssilta saat vahvistusta foksin ydinasioihin, uusia kuvioita ja ennen kaikkea tanssimisen laatua, olitpa sitten tanssinut vasta vähän aikaa tai olipa takanasi tanssikilometrejä enemmänkin.
Kurssin tasona on jatko 1, eli tälle tunnille tullessasi osaat foksin rytmin, perusaskeleen ja ainakin oikean käännöksen ja neljänneskäännöksen.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
25.1.2025

Tasotsekattuja kursseja on meiltä toivottu paljon, ja nyt on luvassa fuskun tasotsekattu teholauantai Järvenpäässä. Kurssin alussa pidetään tasotsekki ja opettajat jakavat kurssilaiset kahteen eri tasoryhmään. Näin saadaan tehokasta opetusta kahdessa eri ryhmässä ja saadaan kaikki mahdollisimman paljon irti opetuksesta.
Kurssi sopii sinulle, jos osaat vähintään fuskun perusteet. Pysyt rytmissä ja osaat muutamia peruskuvioita. Ymmärrät vienti-seuraamisen ideaa, ja pystyt tanssimaan fuskua, kun musiikki soi.
Kurssilla pääosassa on laadukas paritanssi, ja kuvioiden määrä on maltillinen.
Opettajina kurssilla toimivat Hanna Tuominen ja Jenna Polvi.
Parinvaihto: Voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa. Kurssilla toimii normaali parinvaihto. Tasotsekissä kaikki (myös oman parin kanssa tulevat) osallistuvat parinvaihtoon, mutta itse kurssilla voit tanssia myös oman parisi kanssa.
Paritasapaino: Pyrimme pitämään paritasapainon kohtuullisena, joten seuraajien määrää on rajoitettu, ja uusia seuraajapaikkoja avataan sitä mukaa, kun viejiä ilmoittautuu mukaan. Viejiä ja pareja kurssille mahtuu silloinkin, kun seurajaapaikat ovat täynnä.
Kurssipaikka: Tanssiurheilukeskus Cava, Tuottajankatu 10, Järvenpää. Jätä auto tien varteen, sillä pihalla on vain muutama parkkipaikka.
Aikataulu:
Klo 10.00 Ilmoittautuminen -Tule ajoissa paikalle, sillä tasapuolisuuden varmistamiseksi myöhästyneitä ei voida ottaa tasotsekkiin.
Klo 10.30-11.00 Tasotsekki kaikille osallistujille
Klo 11-15.30 Tanssikurssi (välissä 45min lounas, ota eväät mukaan)
Edullinen nopean ilmoittautujan hinta (18.1. asti)
20e Taitokolmion ja yhteistyöseurojen jäsenet
30e muut
Hinta 19.1. jälkeen
30e Taitokolmion ja yhteistyöseurojen jäsenet
40e muut
Ilmoittaudun yksin viejänä
Ilmoittaudun yksin seuraajana
Ilmoittaudun parin kanssa (molemmat täyttävät oman lomakkeen)
Maksu paikanpäällä. Katso maksutavat täältä.
27.1.2025

Klo 18.30-21.00
Huomaa uusi kurssipaikka: Tuusulan Urheilukeskus, Tekova Areena, Kuntoilijantie 2, Tuusula. Jos navigaattori ei löydä Kuntoilijantietä, laita osoitteeksi Kilpailijantie.
Kartta alueesta ja parkkipaikoista löytyy täältä.
Janica Saarnin taitava opetus ja valloittava opetustyyli kerää kehuja, ja nyt saadaan viettää ilta Janican kanssa tangomaailmassa. Tällä kertaa aiheena ovat pistot ja pyörintä, joten erittäin kiinnostava ja hyödyllinen ilta kaikille jatkotason tanssijoille on tulossa.
Kurssi on tasoa "Jatko 2", joten tanssit tangoa jo varmasti ja sujuvasti. Takanasi on tanssikilometrejä usammalta vuodelta, ja vientisi/seuraamisesi on niin hyvällä mallilla, että mahdollistat tehokkaan treenin myös kurssikavereillesi. Osaat käyttää vartalon rotaatioita, hallitset tukijalan käyttöä, ja ymmärrät, että ilman vartalonkannatusta ja tasapainoa paritanssin haastavat asiat eivät voi toimia.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Tuusulan Urheilukeskus Urkka, Tekova Areenan ryhmäliikuntasali, Kuntoilijantie 2. Ryhmäliikuntasali löytyy 2. kerroksesta: kahvion/ruokalan ohi pitkää käytävää pitkin ja portaat ylös 2. kerrokseen.
Kurssihinnat:18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti (alle 25v -50%)
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
29.1.2025

Klo 18.30-21.00
Kolmen viikon buggin perusteet -kurssi.
Bugg on hauska ja vauhdikas rock'n'swing -laji, jota tanssitaan lavoilla paljon. Tällä kurssilla opetellaan buggia ihan perusteista alkaen. Mitään ennakkotaitoja tälle kurssille ei siis tarvita, mutta kurssi sopii loistavasti pidempäänkin tanssineille tärkeiden perustaitojen kertaamiseen. Jos kävit bugg-kurssin syksyllä tai aikaisemmin, tule silti mukaan, sillä kurssin sisältö on uudenlainen.
Buggia tanssitaan kolmen viikon ajan. Tule mukaan jo ensimmäisellä viikolla niin pääset hyvin vauhtiin mukaan. Toisella kerralla kerrataan perusteita, mutta kolmannella kerralla mennään jo vauhdikkaammin eteenpäin, eli perusasioita pitäisi silloin jo olla muistissa.
Kurssin opettajina toimivat Jyrki Keisala ja Bettina Karppinen. Jyrki ja Bettina vuorottelevat opettajina ja ovat välillä molemmat mukana. Tämä opettajakombo tarjoilee rautaisen annoksen tanssiosaamista mukavan leppoisassa ilmapiirissä.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava. Auto kannattaa jättää Sompion koulun takanan olevalle parkkipaikalle tai tien varteen, sillä koulun pihan parkkipaikka on usein täynnä.
Kurssiaika: Klo 18:30-21:00
Kurssihinnat:
18e/koko ilta (2,5h) tai 70e/5 kerran kortti
Alle 25-vuotiaat saavat 50% alennuksen kurssihinnoista
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat, Lavatanssiseura Chasee) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
30.1.2025

Klo 18.30-21.00
Timo Arstila on tanssinopettamisen ja valmentamisen konkari. Hän on valmentanut kisapareja, toiminut tanssinohjaajien kouluttajana ja viihtynyt itsekin kisaparketeilla. Rautaista tanssiosaamista on siis tarjolla koko Taitokolmion väelle, ja tämä tilaisuus kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Tällä kertaa paneudumme Timon kanssa foksiin. Tältä kurssilta saat vahvistusta foksin ydinasioihin, uusia kuvioita ja ennen kaikkea tanssimisen laatua, olitpa sitten tanssinut vasta vähän aikaa tai olipa takanasi tanssikilometrejä enemmänkin.
Kurssin tasona on jatko 1, eli tälle tunnille tullessasi osaat foksin rytmin, perusaskeleen ja ainakin oikean käännöksen ja neljänneskäännöksen.
Parinvaihto: Kurssilla toimii aktiivinen parinvaihto, joten voit tulla mukaan ilman omaa paria -toki saat tanssia myös oman parisi kanssa.
Ilmoittautuminen: Kurssille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen -tule kuitenkin paikalle hyvissä ajoin ennen tuntia, niin ehditään hoitaa maksut ja ilmoittautumiset, ja tunti pääsee alkamaan ajallaan.
Kurssipaikka: Step-koulutus, Järvenpääntie 640, Järvenpää
Kurssihinnat:18e/koko ilta tai 70e/5 kerran kortti
Maksutavat: Katso maksutavat täältä
Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lavatanssiseura Chasee, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.
Tapahtuma
Jatko 2
Jatko 1
Alkeiskurssi