Seuraavat tapahtumat

-
Takaisin kuukausinäkymään »

1.4.2020

PERUTTU Lavatanssien peruskurssi: hidas valssi ja valssi-Tiina RantaKeskiviikko  1.4.2020 - Sompion Koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

Tapahtuma on peruttu varotoimenpiteenä koronavirusepidemialle

Klo 18-21

Valssi ja hidas valssi kuuluvat suomalaisten tanssilavojen kestosuosikkeihin. Tällä kurssilla opit molempien valssien perusteet. Kaksi ensimmäistä viikkoa tanssitaan hidasta valssia ja kolmannella viikolla sovelletaan oppeja myös tavalliseen valssiin. 

Kurssi lähtee liikkeelle aivan perusteista, joten mitään ennakkotaitoja ei tarvita. Kurssi sopii erittäin hyvin myös pidempään tanssineille oman tanssin vahvistamiseksi.

Kurssi etenee viikko viikolta, joten tule mukaan heti ensimmäisestä tunnista alkaen. 

Kurssin opettajana toimii Tiina Ranta. Tiina on ihastuttava persoona ja taitava tanssinopettaja, ja hänen tunneillaan sekä viihtyy että oppii.

Hinta: 15e/ilta, 60e/5-kerran sarjalippu

Kurssitaso: Perusteiden kurssi, eli mitään ennakkotaitoja ei tarvita. 

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Sompion koulu (Keravan Yhteiskoulu), Aleksis Kiven tie 18.

Käytännön vinkkejä: Sopivat vaatteet ovat sellaiset, joissa sinun on mukava liikkua. Tunnilla tulee hiki, joten valitse vaatteet sen mukaan ja ota juomapuollo mukaan. Kengiksi sopii parhaiten tanssiin tarkoitetut kengät (ei korkokengät), tai sisäliikuntakengät, joista ei tule lattiaan mustia jälkiä. Tanssimme juhlasalissa, joten ulkokenkiä ei voi käyttää. Lue lisää kengistä ja muista käytännön asioista täältä.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan Tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Tervetuloa mukaan!

TiinaRanta_web.jpg

Olohuonetanssikurssi (online): Tiina RantaKeskiviikko  1.4.2020 - Facebook live

Tanssikurssit omassa olohuoneessasi Facebook liven kautta! Tiina Rannan pitämät, hyväntuuliset tanssikurssit neljänä keskiviikkona! Tanssitaan ainakin salsaa ja fiilistellään tangon musiikintulkinnalla -ja tehdään paljon muutakin mukavaa :-) Tälle kurssille voit osallistua yksin tai parin kanssa -paritanssia voi hyvin harjoitella, vaikkei paria olisikaan.

Milloin: keskiviikkoisin 25.3-15.4. klo 18-19 (puoli tuntia opetusta, puoli tuntia kysymyksiin vastailua)
Miten: Facebook live -lähetyksenä suljetussa Facebook-ryhmässä. Video jää ryhmään katsottavaksi myös myöhemmin. 
Kenelle: Kurssin tasona on alkeet/alkeisjatko, mutta ihan kaikki Taitokolmion ja yhteistyöseurojen jäsenet ovat tervetulleita mukaan. (Jos et vielä ole jäsen, voit liittyä nettisivujen kautta)
Kurssimaksu: 20e/ neljän viikon setti, sisältää neljä opetuskertaa.

Miten pääsee mukaan:
1)Maksa kurssimaksu 20e Taitokolmion tilille: FI22 1063 3000 2097 14. Kirjoita viestikenttään oma nimesi ja "Facebook-kurssi"
Voit maksaa myös Smartum saldolla tai ePassilla.
2) Ota kuva maksusuorituksestasi ja lähetä se Facebook Messengerillä Kirsi Tarvaiselle tai Tiina Rannalle -tai vaihtoehtoisesti Taitokolmion sähköpostiin taitokolmio@hotmail.com. Tarkista myös, että Taitokolmion jäsenmaksu on tältä vuodelta maksettu, tai jos ei ole, maksa myös se. Jos olet yhteistyöseuran jäsen, laita myös kuva jäsenkortistasi.
3) Kirsi tai Tiina lisäävät sinut Taitokolmion Olohuonetanssikurssi-ryhmään, jonne kaikki neljä kurssia tulevat näkyviin.

Liity Facebook-tapahtumaan niin saat tuoreimmat tiedot sitä kautta: https://www.facebook.com/events/152354406009299/

8.4.2020

Olohuonetanssikurssi (online): Tiina RantaKeskiviikko  8.4.2020 - Facebook live

15.4.2020

Olohuonetanssikurssi (online): Tiina RantaKeskiviikko  15.4.2020 - Facebook live

22.4.2020

Olohuonetanssikurssi 2 -Tiina Ranta Keskiviikko  22.4.2020 - Facebook live + Vimeo
Tanssikurssit omassa olohuoneessasi Facebook liven kautta! Tiina Rannan pitämät, hyväntuuliset tanssikurssit neljänä keskiviikkona! Lajeina tällä kertaa on fusku ja rumba-bolero. Tälle kurssille voit osallistua yksin tai parin kanssa.

Milloin: keskiviikkoisin 22.4.-13.5 klo 18-19 (45 min opetusta, 15 min kysymyksiin vastailua)

Miten: Facebook live -lähetyksenä suljetussa Facebook-ryhmässä. Video jää ryhmään katsottavaksi myös myöhemmin: Facebookin ääniongelmien takia videot laitetaan Vimeoon salasanalla suojattuna
Kenelle: Kurssi sopii kaikille perusteet osaaville,

Miten pääsee mukaan:
1) Maksa kurssimaksu 20e Taitokolmion tilille: FI22 1063 3000 2097 14. Kirjoita viestikenttään oma nimesi ja "Facebook-kurssi"
Voit maksaa myös Smartum saldolla tai ePassilla.
2) Ota kuva maksusuorituksestasi ja lähetä se Facebook Messengerillä Taitokolmiolle tai vaihtoehtoisesti Taitokolmion sähköpostiin taitokolmio@hotmail.com.
3) Sinut lisätään Taitokolmion Olohuonetanssikurssi-ryhmään, jonne kaikki neljä kurssia tulevat näkyviin. Muista tarkistaa viestipyynnöt Facebook Messengeristä, ettei viesti jää näkymättä.Viesti tulee Kirsi Tarvaiselta.

Tervetuloa mukaan!

29.4.2020

Olohuonetanssikurssi 2 -Tiina Ranta Keskiviikko  29.4.2020 - Facebook live + Vimeo

Alkeiskurssi