Seuraavat tapahtumat

-
Takaisin kuukausinäkymään »

2.10.2019

Lavatanssien peruskurssi: fusku -Tiina RantaKeskiviikko  2.10.2019 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie18

Klo 18-21

Lavatanssien peruskurssilla toisena lajina on fusku. Fusku on hauska ja lavoilla erittäin suosittu kädenalitanssi. Tärkää tässäkin tanssissa on miellyttävä vienti ja aktiivinen seuraaminen -ja jo muutamalla kuviolla pääsee oikein kivoihin tanssifiiliksiin. 

Tältä videolta näet pätkän, miltä fusku voi esimerkiksi näyttää. Jokainen kappale ja jokainen tanssija tekee siitä toki aivan erilaisen. 

Tällä kurssilla perehdytään fuskuun perusteista lähtien: harjoitellaan askeleita, kuvioita ja parin kanssa tanssimista. Yksi kurssi-ilta kestää kolme tuntia, joten meillä on hyvää aikaa harjoitella rauhassa ja tanssia paljon. 

Fuskua tanssitaan kolmen viikon ajan. Kurssi etenee viikko viikolta, ja seuraava tunti perustuu edellisen tunnin oppeihin, joten tule mukaan heti ensimmäiseltä viikolta alkaen. Kurssipäivät ovat 2.10., 9.10. ja 23.10. (16.10. on syysloma, eikä silloin ole tuntia) 

Kurssin opettajana toimii Tiina Ranta. Tiina on ihastuttava persoona ja taitava tanssinopettaja, ja hänen tunneillaan sekä viihtyy että oppii. 


Kurssitaso: Perusteiden kurssi, eli mitään ennakkotaitoja ei tarvita. Sopii erittäin hyvin myös fuskutaitojen kertaamiseen ja vahvistamiseen, sillä vahva perusta on avain hyvään ja monipuoliseen tanssiin ja nautinnollisiin tanssihetkiin. 

Hinta: 15e/ilta, 60e/5-kerran sarjalippu

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Keravan Yhteiskoulu (Sompion koulu), Aleksis Kiven tie 18.

Käytännön vinkkejä: Sopivat vaatteet ovat sellaiset, joissa sinun on mukava liikkua. Tunnilla tulee hiki, joten valitse vaatteet sen mukaan ja ota juomapuollo mukaan. Kengiksi sopii parhaiten tanssiin tarkoitetut kengät (ei korkokengät), tai sisäliikuntakengät, joista ei tule lattiaan mustia jälkiä. Tanssimme juhlasalissa, joten ulkokenkiä ei voi käyttää. Lue lisää kengistä ja muista käytännön asioista täältä.

Tervetuloa mukaan!

TiinaRanta_web.jpg

3.10.2019

Wanha tango -Kirsi TarvainenTorstai  3.10.2019

Klo 19-21

Wanha tango on argentiinalaisesta tangosta vaikutteita saanut, "alkuperäinen" tapa tanssia tangoa. Se on soljuvaa, leiskahtelevaa ja tunteikasta -ja tuo tangoon aivan uudenlaisia tunnelmia. Tänä syksynä Wanhaan tangoon voi paneutua vaikka argentiinalaisen tangon kurssia odotellessa :-) Hyrylän Torppa on tunnelmallinen paikka nauttia tangosta. 

Tältä videolta voi katsoa, miltä Wanha tango parhaimmillaan näyttää. Tai tästä artikkelista voi lukea vähän ajatuksia Wanhasta tangosta. 

Wanhan tangon kurssi lähtee liikkeelle aivan perusteista. Haetaan hyvää tanssiasentoa, harjoitellaan Wanhan tangon soljuvaa liikkumistyyliä ja opetellaan tärkeitä peruskuvioita. Kaiken ytimessä on tango ja tunne, ja parin kanssa tanssiminen. Kurssin opettajana toimii Kirsi Tarvainen, joka on suorittanut Wanhan tangon ohjaajakurssin ja intohimoinen Wanhan tangon ystävä. 

Kurssitaso: perusteiden kurssi, mutta toivottavaa on, että sinulla on kokemusta muista paritansseista/tangosta

Hinta: Kurssin hinta on 12 euroa/ilta tai 50e/ 5-kerran sarjalippu. 

Kurssipaikka: Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula. 

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa -meillä toimii parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Ei ennakkoilmoittautumisia, mutta tule kurssille hyvissä ajoin. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Jäsenyys:
 Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä. 

Kirsi_Tarvainen_Taitokolmio_small.jpg

7.10.2019

Lattaritekniikkaa ja cha cha -Bettina Karppinen Maanantai  7.10.2019 - Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava

Klo 18-21

Bettinan pirteät lattaritunnit jatkuvat, ja tällä viikolla lajina on cha cha. Harjoitellaan lattaritekniikkaa, joka saa cha cha:han lisää säpäkkyyttä ja luonnetta ja harjoitellaan sitä kuvioiden kautta.

Kurssitaso: Keskitaso, eli hallitset cha cha:n perusteet: tunnet rytmin, perusaskeleen ja muutaman peruskuvion. 

Kurssipaikka: Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava.

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Bettina_uusi_Small.jpg

9.10.2019

Lavatanssien peruskurssi: fusku -Tiina RantaKeskiviikko  9.10.2019 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie18

Klo 18-21

Lavatanssien peruskurssilla toisena lajina on fusku. Fusku on hauska ja lavoilla erittäin suosittu kädenalitanssi. Tärkää tässäkin tanssissa on miellyttävä vienti ja aktiivinen seuraaminen -ja jo muutamalla kuviolla pääsee oikein kivoihin tanssifiiliksiin. 

Tältä videolta näet pätkän, miltä fusku voi esimerkiksi näyttää. Jokainen kappale ja jokainen tanssija tekee siitä toki aivan erilaisen. 

Tällä kurssilla perehdytään fuskuun perusteista lähtien: harjoitellaan askeleita, kuvioita ja parin kanssa tanssimista. Yksi kurssi-ilta kestää kolme tuntia, joten meillä on hyvää aikaa harjoitella rauhassa ja tanssia paljon. 

Fuskua tanssitaan kolmen viikon ajan. Kurssi etenee viikko viikolta, ja seuraava tunti perustuu edellisen tunnin oppeihin, joten tule mukaan heti ensimmäiseltä viikolta alkaen. Kurssipäivät ovat 2.10., 9.10. ja 23.10. (16.10. on syysloma, eikä silloin ole tuntia) 

Kurssin opettajana toimii Tiina Ranta. Tiina on ihastuttava persoona ja taitava tanssinopettaja, ja hänen tunneillaan sekä viihtyy että oppii. 


Kurssitaso: Perusteiden kurssi, eli mitään ennakkotaitoja ei tarvita. Sopii erittäin hyvin myös fuskutaitojen kertaamiseen ja vahvistamiseen, sillä vahva perusta on avain hyvään ja monipuoliseen tanssiin ja nautinnollisiin tanssihetkiin. 

Hinta: 15e/ilta, 60e/5-kerran sarjalippu

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Keravan Yhteiskoulu (Sompion koulu), Aleksis Kiven tie 18.

Käytännön vinkkejä: Sopivat vaatteet ovat sellaiset, joissa sinun on mukava liikkua. Tunnilla tulee hiki, joten valitse vaatteet sen mukaan ja ota juomapuollo mukaan. Kengiksi sopii parhaiten tanssiin tarkoitetut kengät (ei korkokengät), tai sisäliikuntakengät, joista ei tule lattiaan mustia jälkiä. Tanssimme juhlasalissa, joten ulkokenkiä ei voi käyttää. Lue lisää kengistä ja muista käytännön asioista täältä.

Tervetuloa mukaan!

TiinaRanta_web.jpg

10.10.2019

Tangovalssi -Tomi Tuomi ja Mervi EveläTorstai  10.10.2019 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 19-21

Tunnelmallinen tangovalssi-ilta Hyrylän Torpalla. Tomi Tuomi ja Mervi Evelä ihastuttivat meitä kesällä Wanhan tangon kurssilla ja nyt vuorossa on tangovalssi. Tangovalssi on Wanhan tangon askelin tanssittavaa valssia ja se tuo valssiin aivan uudenlaisia tunnelmia.

Tämä kurssi sopii Wanhan tangon perusteet osaaville, eli vaikka syksyn Wanhan tangon kurssin käyneille. 

Tältä videolta voit ihastella Tomin ja Mervin kaunista tangoa Männistön lavalta. 

Kurssitaso: lähtee liikkeelle tangovalssin perusteista, mutta osaat Wanhan tangon perusteet. 

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa -meillä toimii parinvaihto ja kaikki pääsevät tanssimaan. Ei ennakkoilmoittautumisia, mutta tule kurssille hyvissä ajoin. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula. 

Hinta: 12e/ilta
Sarjalippu (5 kertaa): 50e
Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat, Länsi-Uudenmaan tanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Tomi_ja_Mervi.jpg

13.10.2019

Matiaksen sunnuntai-extra: salsa & musiikintulkinta Sunnuntai  13.10.2019

Klo 11:00-15:30

Matias Löyttyniemen upea salsapäivä! 

Koko päivä salsan pyörteissä, teemana musiikintulkinta! Lähdetään liikkeelle parityöskentelyllä, mutta pian syvennytäänkin salsamusiikkiin tanssijan näkökulmasta. Loppupäivä tanssitaan ihanassa yhteydessä parin ja musiikin kanssa!

Lounastauon yhteydessä on ainutlaatuinen 45 min luento salsamusiikista ja siihen tanssimisesta, elävin esimerkein. Sen jälkeen teemme paljon tanssiharjoituksia luennon aiheiden ympäriltä, jotta musiikintulkintamme nousee uudelle tasolle!

Kurssitaso: iltapäivä sopii kaikille, jotka hallitsevat salsan perusteet hyvin. Pysyt hyvin rytmissä, osaat perusaskeleen ja muutaman peruskuvion (tyttö käden ali/oikea käännös, enchufla-käännös, paikanvaihdos) 

Kurssipaikka

Tanssiurheilukeskus Cava, Tuottajankatu 10, Järvenpää

Hinta
Koko päivä: 20e/jäsenet, 35e/ei-jäsenet

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Ilmoittautuminen
Kurssille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta tule paikalle hyvissä ajoin, että ehditää hoitaa ilmoittautumiset ja kurssi pääsee alkamaan ajallaan.

Ruokailu
Tuntien vällllä pidetään lounastauko, joten ota eväät mukaan. Olemme tällä kertaa Cavan pienessä salissa.

Pysäköinti: pihasta löytyy jonkin verran parkkipaikkoja ja lisäksi auton voi jättää tien varteen. Tärkeää on, että emme jätä autoja pihassa olevien hallien ovien eteen -halleissa on liikennettä myös sunnuntaisin, joten emme halua tukkia reittejä.

Tervetuloa!

Matias_Loyttyniemi_salsa_web.jpg

14.10.2019

Bugg-ilta -Bettina KarppinenMaanantai  14.10.2019 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 18-21

Bettina Karppisen vauhdikas bugg-ilta Hyrylän Torpalla, Tuusulassa. Tule hakemaan uusia kuvioita omaan tanssiisi ja päivitä bugg-tekniikkaa sujuvammaksi. 

Kurssitaso: Keskitaso, eli tanssit buggia jo sujuvasti ja hallitset työntö-veto-vasteisiin perustuvan vienti-seuraamisen. 

Kurssipaikka: Juhlatalo Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula. (Syysloman vuoksi koulun sali ei ole käytössä) 

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Katso ohje täältä.)

Bettina_uusi_Small.jpg

17.10.2019

Tanssi-ilta Hyrylän TorpallaTorstai  17.10.2019 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 18-21

Tervetuloa mukaan viettämään mukavaa tanssi-iltaa Hyrylän Torpalle. Luvassa on hyvää tanssimusiikkia ja ihan parasta mahdollista tanssiseuraa. Musiikki on monipuolista, mutta painotetaan niitä lajeja, joita syksyn aikana on ollut: tangoa (suomalaista ja argentiinalaista), foksia, fuskua, salsaa, bachataa, rumbaa, cha cha:a ja buggia. Ohjelmassa on myös bachatan pika-alkeet/kertausta. 

Torpan tiloissa palvelee kahvio, jossa on tarjolla kahvia ja pientä syötävää, joten varaa käteistä mukaan. 

Torpalla on mukana myös Tanssivan Enkelin kenkämyyjä, joten nyt on ihan loistava tilaisuus päivittää tanssikenkävarasto! 

Tanssi-illan sisäänpääsy: 5e

Ilta on tarkoitettu Taitokolmion jäsenille. Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella. 

TorpanTanssit.png

21.10.2019

Fuskun kuvio-ilta -Kimmo ja Marika Lasanen Maanantai  21.10.2019 - Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava

Klo 18-21

Nyt päivitetään fuskun kuviot kerralla kuntoon! Kimmon ja Marikan vauhdikas fuskukurssi antaa uutta materiaalia pitkäksi aikaa! 

Kurssitaso: Haastava keskitaso. Tällä tunnilla tehdään haastavampia kuvioita ja pitkiäkin kuviosarjoja, joten kurssi edellyttää hyviä fuskutaitoja ennen kurssille tuloa. Tärkeintä on, että vienti-seuraaminen on hyvin hallussa ja että tanssisi on sillä tasolla, että pystyt omaksumaan hankaliakin kuvioita, niin että tanssi on edelleen mukavaa myös tanssiparille. 

Kurssipaikka: Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava.

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Katso ohje täältä.)

Kimmo_ja_Marika_extrakurssi.png

23.10.2019

Lavatanssien peruskurssi: fusku -Tiina RantaKeskiviikko  23.10.2019 - Sompion Koulu, Aleksis Kiven tie 18, Kerava

Klo 18-21

Lavatanssien peruskurssilla toisena lajina on fusku. Fusku on hauska ja lavoilla erittäin suosittu kädenalitanssi. Tärkää tässäkin tanssissa on miellyttävä vienti ja aktiivinen seuraaminen -ja jo muutamalla kuviolla pääsee oikein kivoihin tanssifiiliksiin. 

Tällä kurssilla perehdytään fuskuun perusteista lähtien: harjoitellaan askeleita, kuvioita ja parin kanssa tanssimista. Yksi kurssi-ilta kestää kolme tuntia, joten meillä on hyvää aikaa harjoitella rauhassa ja tanssia paljon. 

Fuskua tanssitaan kolmen viikon ajan. Kurssi etenee viikko viikolta, ja seuraava tunti perustuu edellisen tunnin oppeihin, joten tule mukaan heti ensimmäiseltä viikolta alkaen. 

Kurssin opettajana toimii Tiina Ranta. Tiina on ihastuttava persoona ja taitava tanssinopettaja, ja hänen tunneillaan sekä viihtyy että oppii. 


Kurssitaso: Perusteiden kurssi, eli mitään ennakkotaitoja ei tarvita. Sopii erittäin hyvin myös fuskutaitojen kertaamiseen ja vahvistamiseen, sillä vahva perusta on avain hyvään ja monipuoliseen tanssiin ja nautinnollisiin tanssihetkiin. 

Hinta: 15e/ilta, 60e/5-kerran sarjalippu

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Keravan Yhteiskoulu (Sompion koulu), Aleksis Kiven tie 18.

Käytännön vinkkejä: Sopivat vaatteet ovat sellaiset, joissa sinun on mukava liikkua. Tunnilla tulee hiki, joten valitse vaatteet sen mukaan ja ota juomapuollo mukaan. Kengiksi sopii parhaiten tanssiin tarkoitetut kengät (ei korkokengät), tai sisäliikuntakengät, joista ei tule lattiaan mustia jälkiä. Tanssimme juhlasalissa, joten ulkokenkiä ei voi käyttää. Lue lisää kengistä ja muista käytännön asioista täältä.

Tervetuloa mukaan!

TiinaRanta_web.jpg

24.10.2019

Argentiinalaisen tangon jatkokurssi -Timo ja MarjoTorstai  24.10.2019 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 19-21

*Kurssi on täynnä eikä kurssille enää voi ilmoittautua* 

Timon ja Marjon suositut argentiinalaisen tangon tunnit jatkuvat. Kurssin tasona on jatko, ja uusia haasteita on luvassa, joten argentiinalaisen tangon perusteet on oltava hyvin hallussa ennen kurssille tuloa. 

Tälle kurssille ilmoittaudutaan etukäteen parin kanssa. Kursilla käytetään parinvaihtoa, mutta toki saa tanssia myös oman parin kanssa. 

7.11. ja 14.11. Timoa ja Marjoa tuuraavat Ari ja Seita, joten saamme ihan mahtavan kattauksen Suomen parasta opetusta. 

Hinta: Kurssin hinta on 12 euroa/ilta tai 50e/ 5-kerran sarjalippu. 

Kurssipaikka: Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula. 

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Kurssilla otetaan kuvia ja toisinaan pieniä videopätkiä. Näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

TimojaMarjo_small.jpg

28.10.2019

Salsan kuvio-ilta -Kimmo ja Marika LasanenMaanantai  28.10.2019 - Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava

Klo 18-21

Uusia, hauskoja kuvioita salsaan Kimmon ja Marikan tunnilta! Tällä tunnilla tarjolla on melkoinen kattaus erilaisia kuvioita, joten tule treenaamaan ja nappaa suosikkisi mukaan.  

Kurssitaso: Haastava keskitaso. Tällä tunnilla tehdään haastavampia kuvioita ja pitkiäkin kuviosarjoja, joten kurssi edellyttää hyviä salsataitoja ennen kurssille tuloa. Tärkeintä on, että vienti-seuraaminen on hyvin hallussa ja että tanssisi on sillä tasolla, että pystyt omaksumaan hankaliakin kuvioita, niin että tanssi on edelleen mukavaa myös tanssiparille. 

Kurssipaikka: Svenskbacka skola, Kannistonkatu 5, Kerava.

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Kimmo_ja_Marika_extrakurssi.png

30.10.2019

Lavatanssien peruskurssi: rumba-bolero -Tiina RantaKeskiviikko  30.10.2019 - Sompion koulu, Aleksis Kiven tie18

Klo 18-21

Rumba-bolero on tunnelmallinen lattaritanssi, jota tanssitaan tanssilavoilla paljon.

Tällä kurssilla perehdytään rumba-boleroon perusteista lähtien: harjoitellaan askeleita, kuvioita ja parin kanssa tanssimista. Yksi kurssi-ilta kestää kolme tuntia, joten meillä on hyvää aikaa harjoitella rauhassa ja tanssia paljon. Jos kävit rumba-boleron perusteet jo viime kaudella, kannattaa ehdottomasti tulla tälle kurssille vahvistamaan taitoja ennen jatkokursseille siirtymistä. 

Kurssi etenee viikko viikolta, joten tule mukaan heti ensimmäisestä tunnista alkaen.

Kurssin opettajana toimii Tiina Ranta. Tiina on ihastuttava persoona ja taitava tanssinopettaja, ja hänen tunneillaan sekä viihtyy että oppii.

Hinta: 15e/ilta, 60e/5-kerran sarjalippu

Kurssitaso: Perusteiden kurssi, eli mitään ennakkotaitoja ei tarvita. 

Kurssi-infoa: Tule yksin tai parin kanssa. Käytämme kurssilla parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan. Kurssille ei ole etukäteisilmoittautumista, mutta tule paikalle n. vartti ennen kurssin alkua, niin ehditään hoitaa ilmoittautumiset ja rahastukset hyvissä ajoin, ja kurssi pääsee alkaamaan ajallaan. Kurssilla otetaan valokuvia ja joskus pieniä videonpätkiä, ja näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Kurssipaikka: Sompion koulu (Keravan Yhteiskoulu), Aleksis Kiven tie 18.

Käytännön vinkkejä: Sopivat vaatteet ovat sellaiset, joissa sinun on mukava liikkua. Tunnilla tulee hiki, joten valitse vaatteet sen mukaan ja ota juomapuollo mukaan. Kengiksi sopii parhaiten tanssiin tarkoitetut kengät (ei korkokengät), tai sisäliikuntakengät, joista ei tule lattiaan mustia jälkiä. Tanssimme juhlasalissa, joten ulkokenkiä ei voi käyttää. Lue lisää kengistä ja muista käytännön asioista täältä.

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Katso ohje täältä.)

Tervetuloa mukaan!

TiinaRanta_web.jpg

31.10.2019

Argentiinalaisen tangon jatkokurssi -Timo ja MarjoTorstai  31.10.2019 - Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula

Klo 19-21

*Kurssi on täynnä eikä kurssille enää voi ilmoittautua* 

Timon ja Marjon suositut argentiinalaisen tangon tunnit jatkuvat. Kurssin tasona on jatko, ja uusia haasteita on luvassa, joten argentiinalaisen tangon perusteet on oltava hyvin hallussa ennen kurssille tuloa. 

Tälle kurssille ilmoittaudutaan etukäteen parin kanssa. Kursilla käytetään parinvaihtoa, mutta toki saa tanssia myös oman parin kanssa. 

7.11. ja 14.11. Timoa ja Marjoa tuuraavat Ari ja Seita, joten saamme ihan mahtavan kattauksen Suomen parasta opetusta. 

Hinta: Kurssin hinta on 12 euroa/ilta tai 50e/ 5-kerran sarjalippu. 

Kurssipaikka: Hyrylän Torppa, Koskelantie 4, Tuusula. 

Jäsenyys: Kurssi on tarkoitettu Taitokolmion sekä yhteistyöseurojen (Hyvinkään Hymyhuulet, Lohjan Lavatanssijat) jäsenille. Voit kokeilla kursseja kaksi kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla.

Maksutavat: Katso maksutavat täältä

Kurssilla otetaan kuvia ja toisinaan pieniä videopätkiä. Näitä käytetään Taitokolmion nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

TimojaMarjo_small.jpg

Tapahtuma

Jatko 2

Alkeiskurssi