Seuraavat tapahtumat

-
Takaisin kuukausinäkymään »

1.3.2018

Argentiinalaisen tangon keskitason kurssi; Jari ja Minna Torstai  1.3.2018 - Kalevan koulu, Kalevankatu 66, Kerava

Klo 19-21

Jari ja Minna Forstadiuksen paljon toivottu argentiinalaisen tangon kurssi. Kurssi on tarkoitettu argentiinalaisen tangon perusteet osaaville. Tälle kurssille ilmoittaudutaan etukäteen parin kanssa.

Kurssi kestää 1.3. asti. Viikolla 8 (22.2.) kurssia ei pidetä hiihtoloman takia.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Jari_Minna_small.jpg

5.3.2018

Musikaalisuus tanssissa -Tiina Ranta ja Kaitsu LehmusMaanantai  5.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

Klo 18-21

Paritanssi ja musiikki. Upean erilainen tanssi-ilta, jonka aikana kuunnellaan musiikkia ja tulkitaan sitä tanssien! 

Illan aikana tutustutaan elementteihin, joita paritanssijan on hyvä oppia kuulemaan musiikista, ja opetellaan ilmentämään näitä elementtejä tanssilla. Laulaja-pianisti Kai Lehmus avaa pianon ja laulun avulla kappaleiden elementtejä yksi kerrallaan. Tanssinopettaja Tiina Ranta (STOL) opettaa miten löydettyjä musiikin elementtejä saadaan näkymään tanssissa.

Illan aikana tanssitaan sekä suljetun että avoimen otteen tansseja.

Taso: osaat suomalaisen tangon ja foksin perusteet. Lisäksi osaat fuskun ja rumba-boleron perusteet. Perusteet = perusaskel ja muutama peruskuvio.

Hinta (3h): 15e, sarjalippu (5 x 3h): 60e.

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Katso lisäohjeet Saldon käyttöön )

Tiina_Kaitsu_musikaalisuus.png

7.3.2018

Foksia varioiden Keskiviikko  7.3.2018 - Keravan Yhteiskoulu, Aleksis Kiven tie 18

Klo 19-21

Foksi on tanssilavojen takuuvarma perustanssi, jolla voi tanssia melkein koko tanssi-illan. Eri tanssilajeihin on kuitenkin mukava tanssia vähän eri tavalla, musiikin tunnelmaa ilmentäen. Tällä kurssilla opetellaan foksin perusteet ja harjoitellaan tanssimista erityyppiseen musiikkiin. Kurssi sopii aloittelijoille oikein hyvin, mutta myös pidempään tanssineet saavat tanssiinsa uusia ideoita.


Opettajana
toimii Jyrki Keisala, jonka selkeä ja täsmällinen opetustyyli helpottaa uusien tanssien oppimista.

Taso:
perustaso, mitään ennakkotaitoja ei tarvita! Kurssi on suunniteltu eteneväksi, joten tule mukaan heti alusta alkaen.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaahetoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Jyrki_Keisala.jpg

8.3.2018

Boogie woogie -Bettina Karppinen Torstai  8.3.2018 - Kalevan koulu, Kalevakatu 66, Kerava

Klo 19-21

Taso: Perusteista nopeati edeten

Bettina Karppisen vauhdikas ja iloinen boogie woogie -kurssi. Kahden viikon kurssilla kerrataan perusteet nopeasti ja edetään kurssilaisten mukaan. Aikaisempi kokemus boogie woogiesta on eduksi. Huomaa myös, että kurssi on etenevä, eli tule mukaan ensimmäisestä tunnista alkaen.

Kurssille ei tarvitse ilmoittautua, ja voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa.


Hinta:

12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e


Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Bettina_uusi_Small.jpg

12.3.2018

Jive ja hidas lavafoksi -Merja ja Väiski Maanantai  12.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

12.3. klo 19-21 (huomaa myöhäisempi aloitusaika)
klo 19-20 jive
klo 20-21 hidas lavafoksi
19.3. klo 18-21
klo 18-19:30 jive
klo 19:30-21:00 hidas lavafoksi

Tällä tunnilla mennään tanssitunnelmasta toiseen! Ilta alkaa vauhdikkaalla jivellä, ja loppuilta fiilistellään hitaan lavafoksin tunnelmissa. Huomaa, että 12.3. pidettävä tunti alkaa vasta klo 19, mutta 19.3. pidettävä tunti on normaalisti klo 18-21.

Opettajina toimii hyväntuulinen konkarikaksikko Merja Kimari ja Väinö Lindroos.

Taso: osaat jiven perusaskeleen ja pari peruskuviota. Hitaan lavafoksin osalta kokemus tangosta tai foksista riittää.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaaehtoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12.3. 12e/ilta tai 8e/yksi laji
19.3. 15e/ilta tai 10e/ yksi laji

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Merja_Vaiski_web2.jpg

14.3.2018

Foksia varioiden Keskiviikko  14.3.2018 - Keravan Yhteiskoulu, Aleksis Kiven tie 18

Klo 19-21

Foksi on tanssilavojen takuuvarma perustanssi, jolla voi tanssia melkein koko tanssi-illan. Eri tanssilajeihin on kuitenkin mukava tanssia vähän eri tavalla, musiikin tunnelmaa ilmentäen. Tällä kurssilla opetellaan foksin perusteet ja harjoitellaan tanssimista erityyppiseen musiikkiin. Kurssi sopii aloittelijoille oikein hyvin, mutta myös pidempään tanssineet saavat tanssiinsa uusia ideoita.


Opettajana
toimii Jyrki Keisala, jonka selkeä ja täsmällinen opetustyyli helpottaa uusien tanssien oppimista.

Taso:
perustaso, mitään ennakkotaitoja ei tarvita! Kurssi on suunniteltu eteneväksi, joten tule mukaan heti alusta alkaen.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaahetoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Jyrki_Keisala.jpg

15.3.2018

Boogie woogie -Bettina Karppinen Torstai  15.3.2018 - Kalevan koulu, Kalevakatu 66, Kerava

Klo 19-21

Taso: Perusteista nopeati edeten

Bettina Karppisen vauhdikas ja iloinen boogie woogie -kurssi. Kahden viikon kurssilla kerrataan perusteet nopeasti ja edetään kurssilaisten mukaan. Aikaisempi kokemus boogie woogiesta on eduksi. Huomaa myös, että kurssi on etenevä, eli tule mukaan ensimmäisestä tunnista alkaen.

Kurssille ei tarvitse ilmoittautua, ja voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa.


Hinta:

12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e


Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Bettina_uusi_Small.jpg

19.3.2018

Jive ja hidas lavafoksi -Merja ja Väiski Maanantai  19.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

12.3. klo 19-21 (huomaa myöhäisempi aloitusaika)
klo 19-20 jive
klo 20-21 hidas lavafoksi
19.3. klo 18-21
klo 18-19:30 jive
klo 19:30-21:00 hidas lavafoksi

Tällä tunnilla mennään tanssitunnelmasta toiseen! Ilta alkaa vauhdikkaalla jivellä, ja loppuilta fiilistellään hitaan lavafoksin tunnelmissa. Huomaa, että 12.3. pidettävä tunti alkaa vasta klo 19, mutta 19.3. pidettävä tunti on normaalisti klo 18-21.

Opettajina toimii hyväntuulinen konkarikaksikko Merja Kimari ja Väinö Lindroos.

Taso: osaat jiven perusaskeleen ja pari peruskuviota. Hitaan lavafoksin osalta kokemus tangosta tai foksista riittää.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaaehtoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12.3. 12e/ilta tai 8e/yksi laji
19.3. 15e/ilta tai 10e/ yksi laji

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Merja_Vaiski_web2.jpg

21.3.2018

Lavabluesia fiilistellen -Merja ja VäiskiKeskiviikko  21.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

Klo 19-21

Huomaa muuttunut paikka! Kurssi pidetään Nikkarin koululla. 


Kesälavakausi lähestyy! Tällä kurssilla opimme lavabluesin, joka sopii täydellisesti tanssi-illan makeisiin hitaisiin kappaleisiin. Lavablues on helppo tanssi oppia, ja ihan muutamalla kuviolla pääsee kivaan slovaritunnelmaan. Tämä kurssi kannattaa jokaisen tanssijan käydä, sillä lavablues on erittäin monikäyttöinen ja kiva tanssi. Jos lavablues on tuttu tanssi, niin tule mukaan fiilistelemään meidän kanssa! 

Opettajina
toimivat Merja Kimari ja Väinö Lindroos.

Taso
: perustaso, mitään ennakkotaitoja ei tarvita! Kurssi on suunniteltu eteneväksi, joten tule mukaan heti alusta alkaen.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaaehtoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Merja_Vaiski_web2.jpg

22.3.2018

Lindy hop -Tiina RantaTorstai  22.3.2018 - Kalevan koulu, Kalevankatu 66, Kerava

Klo 19-21
Taso: perusteista noepasti edeten

Tiina Rannan pitämä lindy hop -kurssi, jossa kerrataan perusteet ja edetään sen jälkeen kurssilaisten tason mukaan. Aikaisempi kokemus lindy hopista on avuksi.

Kurssille ei tarvitse ilmoittautua, ja voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

TiinaRanta_web.jpg

26.3.2018

Bugg-ilta -Hanna Tuominen Maanantai  26.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

Klo 18-21

Hanna Tuomisen vauhdikas bugg-ilta! Hanna on erittäin kysytty tanssiope, joka kiertää ympäri Suomea. Onneksemme saimme Hannan varattua muutamaksi illaksi meille Taitokolmiollekin, joten tule ottamaan kaikki hyöty irti tästä huippuopetuksesta. 

Taso: osaat buggin perusteet ja hallitset työntö- ja vetovasteisiin perustuvan viennin ja seuraamisen. Pohjaksi sopii hyvin esimerkiksi Tuomas Sillanpään bugg-kurssi tammikuussa. 

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaaehtoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Hanna_Tuominen_Taitokolmio.jpg

28.3.2018

Lavabluesia fiilistellen -Merja ja VäiskiKeskiviikko  28.3.2018 - Nikkarin koulun ruokala, Keskikatu 5, Kerava

Klo 19-21

Huomaa muuttunut paikka! Kurssi pidetään Nikkarin koululla. 


Kesälavakausi lähestyy! Tällä kurssilla opimme lavabluesin, joka sopii täydellisesti tanssi-illan makeisiin hitaisiin kappaleisiin. Lavablues on helppo tanssi oppia, ja ihan muutamalla kuviolla pääsee kivaan slovaritunnelmaan. Tämä kurssi kannattaa jokaisen tanssijan käydä, sillä lavablues on erittäin monikäyttöinen ja kiva tanssi. Jos lavablues on tuttu tanssi, niin tule mukaan fiilistelemään meidän kanssa! 

Opettajina
toimivat Merja Kimari ja Väinö Lindroos.

Taso
: perustaso, mitään ennakkotaitoja ei tarvita! Kurssi on suunniteltu eteneväksi, joten tule mukaan heti alusta alkaen.

Tervetuloa mukaan yksin tai parin kanssa! Käytämme tunneilla vapaaehtoista parinvaihtoa, joten kaikki pääsevät tanssimaan.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

Merja_Vaiski_web2.jpg

29.3.2018

Lindy hop -Tiina RantaTorstai  29.3.2018 - Kalevan koulu, Kalevankatu 66, Kerava

Klo 19-21
Taso: perusteista noepasti edeten

Tiina Rannan pitämä lindy hop -kurssi, jossa kerrataan perusteet ja edetään sen jälkeen kurssilaisten tason mukaan. Aikaisempi kokemus lindy hopista on avuksi.

Kurssille ei tarvitse ilmoittautua, ja voit tulla mukaan yksin tai parin kanssa.

Hinta:
12e/ilta
Sarjalippu (5krt): 50e

Maksutavat: käteinen, Virikesetelit, Smartum-setelit, Smartum Saldo (maksu etukäteen verkkomaksuna, ota kuitti mukaan kurssille tullessasi. Lisätietoja Saldon käyttöön)

TiinaRanta_web.jpg

Jatko 2

Alkeiskurssi