Ajankohtaista

Yhteistyö Cavalierin kanssa

10.08.2015

Taitokolmio tiivistää yhteistyötään Järvenpään Tanssiurheiluseura Cavalierin kanssa. Kilpatanssilla ja seuratanssilla on paljon annettavaa toisilleen, ja yhteistyön tarkoituksena on hakea kilpatanssin taitajilta sellaista osaamista, josta seuratanssijoille on hyötyä ja iloa lavatanssien maailmassa. Esimerkiksi ryhti ja vartalonkannatus ovat tärkeitä asioita, joilla lavatanssija pystyy parantamaan omaa vientiä/seuraamista sekä tekemään tanssista sujuvampaa ja yksinkertaisesti nautittavampaa.

Yhteistyön puitteissa järjestämme heti syksyn alkuun Teema-kurssin, jonka aikana paneudumme tanssin tärkeisiin peruspalikoihin (ryhti, vartalon linjat, parin kanssa liikkuminen, musiikin rakenne) ja hiomme niitä entistä parempaan kuosiin. Tavoitteena on parantaa yhteistä tanssia, helpottaa vienti-seuraamista sekä lisätä tanssin iloa ja nautintoa. Opettajiksi saamme Kari Lemisen ja Anttoni Kanasen Cavalierista. Teema-kurssi on tarkoitettu kaikentasoisille tanssijoille ja tänne kannattaa jokaikisen lavatanssijan tulla! Lue lisää teema-kurssista.

Soolotanssitunnit ovat lavatanssijoille todella hyvä tapa parantaa omaa tanssia. Cavalier järjestää syksyllä useita kursseja, jonne myös Taitokolmion tanssijat ovat tervetulleita. Luvassa on tähtiopettajia ja hikisen hauskoja tanssitunteja.

La 22.8. Superdaamien lattarit: soololattareita naisille ja miehille, opettajina superdaamit Helena Ahti-Hallberg ja Sutu Markkanen

La 12.9. Burleski-kurssi: kurssi upeille naisille ikään ja kokoon katsomatta. "Hikoillaan, sheikataan, pidetään hauskaa ja saadaan samalla tiukkuutta keskivartalokorsettiin, iloa olemukseen ja naisellisuutta ryhtiin!"

La 10.10 Supermiesten lattarit: soololattareita naisille ja miehille upeiden miesopettajien johdolla: Marko Keränen ja Guillermo Zayas Ramirez; lajeina mm. salsa, cha cha ja paso doble.

Lue lisää Cavalierin kursseista ja ilmoittaudu suoraan Cavalierille. Mainitse ilmoittautuessasi, että olet Taitokolmiosta. Mahtavia soolotunteja on tarjolla todella upeiden opettajien johdolla, joten näille kursseille kannattaa mennä oppimaan uutta ja pitämään hauskaa!

19.03.2024Kurssitasojen merkityksestä
10.03.2024Ke 20.3. kurssi pidetään Hyrylän Torpalla
25.01.2024Rumba-bolero -Jyrki Keisala
24.01.2024Opemuutos ke 24.1: Foksitunnin pitää Jyrki
21.01.2024Ma 22.1. opettajamuutos: lattaritunnin pitää Bettina
04.01.2024Tanssitreffit Ruusulinnassa la 20.1.
01.01.2024Torstain tunneille palauteosio + vapaaharkka
30.12.2023Kevään 2024 kurssit alkavat 8.1.
02.10.2023Taitokolmion fleece-takkeja tilattavana
03.07.2023Syksyn ohjelma julkaistu

Siirry arkistoon »